maanantai 25. tammikuuta 2016

Farkkukurssi


Tammikuun käsityöpiirin aiheena oli kierrätysfarkkujen hyödyntäminen ompelutöissä. Kurssia varten oli kahlattu ideoita Pinterestin ja lehtien ihmeellisestä maailmasta. Kokoonnuimme Jussinkylän koulun käsityöluokassa ja meillä oli ideoiden toteuttamistukena ompelija, joka neuvoi ja antoi vinkkejä. Pian kaikki pääsivätkin huristelelemaan ompelukoneilla luomuksiaan. Suurimman suosion taisi tällä kertaa voittaa sympaattinen farkkuvalas, jonka idea löytyi kotimaisesta käsityöblogista nimeltä Valaan villapaita. Kurssilla valmistui myös sisustustyyny, nukenkantoliina, farkkupalahame ja lapsen takki. Isommat työt vaativat vielä ahkerointia kotona, mutta kurssilla työt saatiin ainakin hyvälle alulle sekä tarvittavat ohjeistukset töiden viimeistelyyn. 



maanantai 11. tammikuuta 2016

ViM goes Personal

Ensimmäinen ViM goes Personal pidettiin lauantai-iltapäivänä Pyynikin koulun jumppasalilla. Historiaa huokuvaan jumppasaliin kokoontui jännittyneitä Vihreän idean Marttoja odottaen tietoa, millaisesta jumppailusta tässä oikein on kyse.  Personal Trainer Jenni veti aluksi lämmittelyn, jonka jälkeen Martat tekivät pareittain kuntotestin. Kuntotesti sujui kaikilla oikein hyvin! Kuntotesti päivitetään viimeisellä tunnilla kesäkuussa, jolloin selviää, kuinka hyvin Marttojen kunto on puolen vuoden aikana kohonnut.

Kuntotestin jälkeen Jenni opasti kotijumpan, jota ahkerat Martat jumppaavat nyt pari kertaa viikossa seuraavaan helmikuun tapaamiseen asti, jossa kotijumppa päivitetään. Jumppa tuntui jo ensimmäisellä kerralla varsin tehokkaalta ja sunnuntaiaamuna lihaksia jomotti oikein kunnolla.

Tästä alkoi Marttojen kuntoilutaival, joka jatkuu PT Jennin ohjaamana aina kesäkuuhun asti.


 
Tsemppiä kaikille jumppareille!