keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Suppisjahtia juhlatunnelmissa

Yhdistyksemme täytti kaksi vuotta, onnea meille!

Sen kunniaksi laitoimme pöydän koreaksi. Vuodenajan mukaisesti valitsimme teemaksi suppilovahverot, joita lähdimme jahtaamaan ennen kokkailuja. Jahti tuotti mahtava tuloksen, sillä metsä oli täynnä suppiksia! Näistä ihanuuksista tekaisimme keittoa, focacciaa, muhennosta, pikkelsiä, piirakkaa... Ja mahat olivat varmasti täynnä.

Juhlan jälkeen jaoimme jäljelle jääneet sienet. Niitä riitti vielä reippaasti kotiinkin vietäviksi, omasta saaliistani riitti kuivuriin, pannuun ja pakastimeenkin. Nyt on sienet talven varalle hommattu!



Viiniä viiniä!

Lokakuisena pimenevänä perjantai-iltana marttat kokoontuivat kynttilänvaloon viinitastingin äärelle. Tasting järjestettiin Holiday Club Tampereen kylpylän KlubiKeittiössä. Ilta oli rakenneltu luomuviinien ympärille ja saimmekin maistella oikein pehmeitä viinejä.

Illan aikana opimme luomuviljelystä, rypälelajeista ja tietenkin viinien maistelusta, haistelusta ja katselusta. Tämä tutkimusmatka taitaa jatkua luomuviinihyllylle myöhemminkin!

torstai 17. lokakuuta 2013

Blogimme muuttopuuhissa!

Blogimme muutti lokakuun lopussa uuteen osoitteeseen. Sivupalkista löytyvät tulevat ja menneet tapahtumat, sekä tietoa jäsenille ja jäsenyyttä harkitseville.
Tervetuloa uuteen blogiin!