sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lankojen värjäyskurssi

Vihreän Idean Martat pääsivät vihdoin kokeilemaan monivuotisena haaveena ja tapahtumatoiveena ollutta kasvivärjäystä! Tapahtumapaikkana toimi Nokian Siuron viehättävä Knuutilan tila. Tapahtuma järjestettiin viikonloppukurssina perjantai-illasta sunnuntaihin. Perjantaina tehtiin lankakeristä pieniä vyyhtejä, jotka punnittiin ja kirjattiin ylös tarkasti. 
Lauantaina aamuvarhaisella virittelimme Knuutilan rannalle tulet ja niiden päälle isot värjäyspadat. Puuhaa riitti. Osa keräsi kasveja lähimaastosta, osa pilkkoi polttopuita, lisäsi tulia patojen alle tai vahti, ettei lämpötila päässyt nousemaan padoissa liian korkeaksi. Värjäyspäivät venyivät pitkiksi, kun innostuimme kokeilemaan useita eri kasveja. Värjäyskasveina hyödynsimme itse kerättyjä lepän lehtiä, nokkosta ja lupiinia. Lisäksi meillä oli käytössä puna- ja keltasipulin kuivia kuoria, lepän käpyjä, kuhmujäkälää sekä ulkomaisia kasvivärejä (mm. krappi ja kokenilli). 

Värjäys luonnon keskellä on mukavaa, aikaa vievää ja haastavaa.  Kyseessä on pitkä ja tarkka prosessi, jossa tulee tarkkaan seurata mm. lämpötilojen pysymistä sopivana ja aikataulutusta. Suomen suvi tarjosi myös oman haasteensa sateen ja tuulen muodossa. Mutta mikään ei pysäyttänyt meidän huimaa porukkaa. 

Tunnelma oli mahtava ja lopputulos kerrassaan huikea! Tämä kurssi toteutetaan kyllä toistekin.