sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kalasynttärit

Kokoonnuimme sunnuntain kunniaksi opettelemaan kotimaisten järvikalojen käsittelyä, kokkailemaan kalaruokia ja juhlistamaan yhdistyksemme 3-vuotissynttäreitä.


 Kuhia oli varattu kaikille ja kaikki sai hienosti aikaiseksi kokonaisesta kuhasta nahattomat fileet. Lyhyestihän se fileoiminen meni näin: viilto niskaan ja niskaeviin. Ruotoa pitkin viilto niskasta pyrstöön ja ensimmäinen file on irti. Sama toiselle puolelle. Ruodon voi käyttää kalaliemen tekemiseen. Fileestä kylkiruotorivi irti. Pyrstöstä haarukalla kiinni ja viilto nahan ja lihan välistä kohti niskaa. Ja sitten vielä ne "housut" kalalle niin käsissäsi on nahaton ja ruodoton file!

Tämän jälkeen pääsimmekin kokkailemaan kuhasta, siiasta ja ahvenista erilaisia herkkuja itämaiselle twistillä. Tässä reseptit alkuperäisessä muodossaan:

Kokonainen siika uunissa

Aasialainen salaatti

Sitruunainen ahvenkeitto

Savukalatahna

Friteerattu kuha

sekä vielä yksi

Thaimaalaiset kalapihvit

500 g vaaleaa kalaa
2 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
”puolikkaan” sitruunan mehu
0,5 rkl kalakastiketta
1tuore chili hienonnettuna
1 dl rypsiöljyä
1 kananmuna
0,5 tl suolaa

1 Kuutioi kala. Raasta inkivääri, hienonna korianteri ja purista limetistä mehu.
2 Kippaa monitoimikoneeseen kaikki ainekset. Sekoita massaa hetki, kunnes ainekset ovat sekoittuneet, mutta älä tee siitä puuroa.
3 Kaavi kalamassa monitoimikoneesta kulhoon. Muotoile massasta pieniä pihvejä.
4 Kuumenna rypsiöljy paistinpannulla ja paista pihvit pienissä erissä, noin 3 minuuttia per puoli.


Lisäksi kurssilla kyseltiin mitä särjestä voisi parhaiten tehdä. Kysyin asiaa Kauppahallin Kalaherkut Nygrenin (josta kalammekin ostimme!) asiantuntijoilta ja vastaukseksi sain särkisäilykkeen. Tässä vielä yksi resepti Pirteän punaiseen särkisäilykkeeseen mutta näissäkin vain mielikuvitus on rajana maustamisen kanssa.


Onnittelut vielä meille kaikille ihanille Vihreän idean Martoille 
ja toivottavasti yhdistyksellämme on vielä monet mukavat synttärit edessä!!
   

Kalaherkut Nygren lupasivat -10% alennusta marraskuun loppuun asti,
 kun mainitsee Vihreän idean Martat!!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Ruskaretki Torronsuolle

Lokakuinen ruskaretki Torronsuolle palkitsi martat kauniilla maisemilla, suopursun tuoksulla, parilla geokätköllä ja karpalon maulla. Kävelimme pitkospuita pitkin Härksaaren vanhalle louhokselle evästauolle ja räpsimme samalla valokuvia toinen toistaan ihastuttavammista suomaisemista. Kiljamon luontotornista avautui näköala yli koko suokomeuden. Vaikka muuttolintuja ei bongattukaan, kannatti torniin kiivetä ihan vain maisemien vuoksi.

torstai 16. lokakuuta 2014

Tumppuja ja tossuja!

Syksyn kylmetessä tossut ja tumput tulevat ajankohtaiseksi jokaisen varustukseen, joten käsityöpiiri ryhtyi tuumasta toimeen. Tällä kertaa asusteita valmistettiin ommellen, joten kirpakkana torstai-iltana martat kokoontuivat Juhannuskylän koulun käsityöluokkaan surruttelemaan ja ideoimaan kylmyyden selättäjiä.




 Tossuja ja tumppuja valmistui monen kokoisia ja näköisiä, ja materiaalien kirjossa löytyi. Osittain käytössä oli kierrätysmateriaaleja, esim. vanhat collegehousut taipuivat tumppujen vuoriksi, ja lisäksi pienet tilkut ja uudet materiaalit täydensivät tossujen ja tumppujen pintoja. Kaavoja oli tarjolla esim. Sewing Green -kirjasta, Prudent Baby -blogista ja toimipa kaavana oma käsikin. Kaavoja, ideoita ja valmiita tuotteita tarttui kaikille mukaan. Talvi taitaa selättyä nyt hieman lämpimämmin!