lauantai 22. helmikuuta 2014

Lasinpuhallusta


Lauantaina 22.2. kävimme tutustumassa Lasipaja Sinisiiven toimitaan Ylöjärvellä.
Lasipaja on toiminut jo 13 vuotta ja yhtenä sen palveluista on opastettu maljakon puhallus, mikä oli meidänkin vierailun agendana. Oman maljakon puheltaminen tuosta vaan tuntui hieman hurjalta ajatukselta, mutta onneksi olimme hyvissä käsissä ja ohjeistukset olivat rauhallisia. Hauskinta tekemisessä on se, että jokaisen työ on uniikki ja persoonallinen!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Yhdistyksen sähköpostiosoite muuttui

Yhdistyksemme sähköpostiosoite muuttui: tästä eteenpäin käytämme osoitetta vihreanideanmartat@gmail.com. Laitahan postia!

torstai 13. helmikuuta 2014

Superfoodia ja smoothieita

Helmikuun pimeänä iltana martat kokoontuivat kuuntelemaan superfoodien saloja. Tutuiksi tulivat muun muassa kotimaiset pakurikääpä ja mustikka, sekä maailman tuulista vaikkapa lakkakääpä ja gojimarja. Illan kululessa pääsimme myös valitsemaan omaan oloon sopivista aineksista pyöräytetyt smoothiet. Niiden voimalla olikin mukava jatkaa vuosikokouksen merkeissä!

torstai 6. helmikuuta 2014

Kynttilöitä

Käsityöpiirin taipaleet jatkuivat kynttilöiden teon merkeissä. Iltamassa harjoiteltiin valukynttiöiden tekemistä eli muotteihin tehtäviä kynttilöitä. Osallistujat toivat kukin mukanaan erilaisia kotoa löytyviä muotteja, kuten maito- ja jogurttipurkkeja, kertakäyttöisiä shampanjalaseja ja kertakäyttömukeja. Materiaaleina hyödynsimme parafiini- ja steariinimassaa sekä uutena tuttavuutena mehiläisvahaa, jota yksi illan osallistujista toi mukanaan.




Jokainen pääsi tekemään kynttilöitä alusta loppuun ohjauksen kera. Tekovaiheita olivat mm. muottien ja sydänlankojen valmistelu, kynttilämassan sulatus ja värjääminen sekä massan kaataminen muotteihin. Sitten edessä oli pitkä odotus, että kynttilät jähmettyivät…



Lopputulos oli kuitenkin huikea! Kaikki saivat mitä hienompia kynttilöitä matkaansa sekä lisäksi oppeja miten kynttilöiden tekoa voi jatkaa omassa kotonaan.