torstai 17. marraskuuta 2016

Irti maasta!

Marraskuussa suunnattiin askeleet koti Tullintorin kauppakeskuksen Irti maasta -kiipeilykeskusta. Paikassa kiipeillään turvallisesti valjaisiin tukien. Kiipeilyratoja on monen tasoiselle liikkujalle lapsista urheilijoihin ja jokaisessa radassa on myös mahdollisuus tehdä reitistä itselleen helpompi tai vaikeampi. Radat ovat visuaaliselta ilmeeltään hauskan näköisiä ja kiipeilimmekin koko tunnin aivan hikipäässä, jopa kuvaaminen unohtui! Tunnin kiipeilyn jälkeen oli hyvällä tavalla puhki. Käsissä tunsi, että ne ovat todenteolla tehneet töitä. Myös korkeanpaikankammoa tuli mukavalla tavalla ravisteltua ja hienosti meidän porukka haastoi itseään ylittämään omia mukavuusrajojaan.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Mukavaa jutustelua ja isoäidinneliöitä

Marraskuussa vietimme mukavan illan jutustellen ja virkaten isoäidinneliöitä. Rennossa tunnelmassa oli mukava opetella virkkauksen kolme perussilmukkaa ,ketju-, piilo- ja pylvässilmukat, joita yhdistelemällä syntyi iloisen värisiä isoäidinneliöitä. Virkatessa juttu luisti, ideoimme tulevia käsityötapahtumia ja vaihdoimme kuulumisia.




torstai 27. lokakuuta 2016

Yhdistyksen 5v synttärit

Yhdistyksemme pääsi kunnioitettavaan 5 vuoden ikään! Juhlapaikaksi pääsi lastenvaatekirppis Vadelmatarha, juhlallisuuksissa ojensimme perustajallemme pienen paketin kiitokseksi viiden vuoden hallitustyöskentelystä sekä jutustelimme tapamme mukaan mukavalla porukalla. Herkkuja oli tietenkin tarjolla! Kuvaan asti eivät kerinneet herkut eikä martat..


Tutustuminen keskuspaloasemaan

Kävimme ihailemassa palomie.. eikun Wivi Lönnin arkkitehtuuria Tampereen keskuspaloasemalla. Hirmuisesti kauniita yksityiskohtia ja mielenkiintoisia tarinoita. 
Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!














torstai 13. lokakuuta 2016

Kreikkalainen ruokakurssi

Kokoonnuimme yhteen kreikkalaisen ruuan parissa. Teimme herkullisia annoksia ja lopuksi söimme ne. Hyvä ilta, ei voi muuta sanoa!










lauantai 10. syyskuuta 2016

Sieniretki

Tänä vuonna yhdistyksen perinteinen sieniretki toteutettiin Oriveden Pukalassa tutun kasvituntijamme johdolla. Sieniapajille kuljettiin intiaanikanooteilla yhdessä meloen. Jälleen kerran pääsimme oppimaan erilaisia sienilajeja kokeneen oppaamme johdolla. Reissussa hujahti päivä nopeasti hyvän seuran, ruoan ja opin merkeissä.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Saunailta kotikosmetiikan parissa

Aloitimme jälleen syksyn toiminnan perinteeksi muodostumassa olevan saunaillan parissa. Kokeilimme tehdä omaa kotikosmetiikkaa naamioiden ja kylpyjen muodossa. 
Naamioita, jalkakylpysuolaa

Kaurapuuronaamio naamalla ja jogurtti-kaakao-naamio hiuksissa on hyvä mennä sanunomaan.

Kirjasuositus:
Lisen Sundgren - Ihana kotikylpylä

Tästä on hyvä lähteä kohti syksyä ja uusia tapahtumia!

lauantai 28. toukokuuta 2016

Villiyrttikurssi

Toukokuun aurinkoisena lauantaina tapasimme jälleen Niihaman retkeilymajalla. Tarkoituksena lähteä luotto-oppaamme Eilan johdolla keräilemaan villiyrttejä. Informaatiota tuli jälleen todella paljon, hyvä keino onkin opetella kaksi uutta joka vuosi! Marttojemme mukana oli myös muutama lapsi ihmettelemässä luonnonantimia. Keräilyn jälkeen, teimme tietysti jälleen herkullisen lounaan saaliistamme.

Mustikan ja mansikan kukkia

Korin varustelu. Kaikille oma lokeronsa

Horsman pikapaisto

suolainen lettu salaatilla

Makea lettu kerkkäsiirapilla
Namnam!! Ensi vuotta odotellessa ;)

lauantai 21. toukokuuta 2016

Martat ravintolapäivässä

Marttamme olivat tänäkin keväänä ravintolapäivässä mukana! Tällä kertaa tarjosimme itsetehtyä mustaa makkaraa, vegaanista "mustaa", itsetehtyä puolukkahilloa ja jälkkäriksi mansikkavispipuuroa vanilja-valkosuklaavaahdolla. Aurinko paistoi ja fiilis oli kiva :)

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Karjalanpiirakoita

Huhtikuussa kokoonnuimme tekemään karjalanpiirakoita. Osallistujia oli huikeat 15 marttaa. Hyvä niin, sillä olihan kurssia toivottu tapahtumakalenteriin jo pitkään. Vihdoin saimme hallitukseen peräti kaksi karjalaiset sukujuuret omaavaa henkilöä, jotka järjestivät tämän opetuksen. Illan aikana opittiin tekemään karjalanpiirakoita useammalla tavalla: Pohjois- ja Etelä-Karjalan resepteillä (tehdäänkö taikina kylmään vai lämpimään veteen), yksittäin pulikoimalla, lasimuottien avulla ja jopa pastakoneella. Pientä kisailunhenkeä oli opettajien kesken, mikä aiheutti huvia osallistujissa. Tyylejä on monenlaisia ja perinteet vaikuttavat vahvasti. Piirakoita tehtiin myös laktoosittomina ja gluteenittomina versioina. 
Riisipuurot tuloillaan.
Lasia muottina käyttäen.
Pastakoneella.
Taikinan vaivausta ja pulikalla kaulimista. 
Rypyttämistä.
Uuniin menossa ja uunista tulleet!
Piirakoiden teko oli aikaavievää, mutta ehdottomasti sen arvoista! Leipominen tuo mielenrauhaa ja mikäs sen parempi iltapala kun omatekemä lämmin piirakka. Rahapussikin kiittää, kun kerralla tekee isomman satsin pakastimeen. Kaikkien piirakat onnistuivat hienosti, maistuivat hyviltä, ja jokainen teki omanlaisensa näköisiä. 
Ja vain pari riisipuuroa paloi pohjaan :)

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kosmetiikkaa ekona

Hämärtävässä maaliskuisessa illassa kokoonnuimme kauneuden äärelle, kun iltaa vietettiin Keidas by Lumo -salongissa. Herkkujen lisäksi saimme nauttia meikkiopastuksista, kampausvinkeistä ja ihonhoidosta. Ja tämä kaikki ekona!

Kuulimme myös asiantuntijoiden neuvot kosmetiikkatuotteiden valinnasta huomioiden myös eettiset ja ympäristön huomioivat näkökulmat. Pähkinänkuoressa: ekosertifioitujen tuotteiden kanssa ollaan aina selvillä vesillä!

Sertifikaatteja löytyy muunmuassa täältä ;)

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Vauvanruoka ja taaperoiden välipala-kurssi

Muutama äiti meistä lähti Marttojen järjestämälle lastenruoka-kurssille kuulemaan uusista suosituksista ja saamaan uusia ideoita keittiöön. Vaikka kaikilla mukana olleilla onkin lapsia jo kaksin kappalein, saimme silti uutta tietoa ja vinkkejä lasten ruokailuun. Seura oli tietenkin mahtavaa ja keskustelut mielenkiintoisia! Vauhtia kurssille toivat mukana olleet lapset. 







keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Helmikorukurssi

Helmikuussa tehtiin käsitöitä helmikorun muodossa. Tampereen Helmimeri toimi oppaana ja tavoitteena oli tehdä oman helmikaulakoru. Ei niin helppo tehtävä kuin miltä kuulostaa! Onneksi asiantuntijan vinkeillä saimme kaikki sommiteltua omanlaiset korumme. Helmien pujottelu vaati oman aikansa, mutta illan päätteeksi kaikki saivat mukaan itse suunnitellun originaalin version lempikaulakorustaan.