keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kaavakurssi

Marttojen Garderobi-teemaan erinomaisesti sopiva kaavoituskurssi Juhannuskylän koululla kokosi marttoja yhteen keväisenä iltana. Ideana oli piirtää hyväksi havaitusta vaatteesta kaava, jotta uuden vaatekappaleen valmistaminen olisi takuu varmasti sopiva. Lempivaatteista syntyi kaavoja, sovituskappaleita leikattiin ja melkein kokonainen mekkokin syntyi illan aikana. 

Vanhasta lakanasta leikatut kappaleet sovitushametta varten. Yläpuolella alkuperäinen, jo käytössä oleva.

Vanha valkoinen pellavamekko mallina uudelle siniselle.
Oikealla alkuperäinen mekko ja vasemmalla uusi ehompi versio.

Mikäli mitoitus ja tyyli on löytynyt ostoisesta vaatteesta, joka on jo ehkä aikansa elänyt tai haluaa vaihtelua kuosiin tai väriin, kannattaa malli hyödyntää uusiin luomuksiin. Omista lempivaatteista ei ole vaikeaa piirtää kaavoja, kunhan antaa sovitusvaatteelle mahdollisuuden, ja tekee siihen tarvittavat muutokset. 


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lumikenkäily


Vaikka kevät yrittääkin tänä vuonna tulla aikaisin, vielä löytyy lunta kun oikeaan paikkaan menee. Muutaman martan innokas joukko lähtikin Hit Ky:n opastuksella lumikenkäilemään Ylöjärven harjuille.




 Lumikenkäily oli hauskaa puuhaa ja tehokasta liikuntaa, varsinkin kun lumi oli vetisenä raskaampaa. Kuljimme harjujen päällä ja suppien pohjalla katsellen kauniita mäntymetsiä ja keskustellen luontoelämyksistä. Pajunkissojakin bongattiin.

Viimeisistä lumista nauttien, mutta kevättä odotellen!