perjantai 31. tammikuuta 2014

Martat kulttuurin parissa Tampereen työväen teatterissa

Tammikuun lopulla lähdettiin Tampereen Työväen Teatteriin katsomaan Prinsessa -musikaalia, jonka pääroolissa nähtiin Armi Toivanen. Osa martoista osallistui ennen näytöstä pidettyyn teatterikierrokseen, jossa tutustuttiin mm. lavan ympäristöön, puvustamoon ja verstaaseen, jossa näytelmien upeat lavasteet syntyvät. Näissä riitti ihailtavaa, ja itse näytelmästä oli hauska bongata takahuoneessa näkemiään lavasteita ja vaatteita. Prinsessa herätti yleisössä paljon tunteita aina ilosta kyyneliin, ja näytelmä päättyikin raikuviin aplodeihin.

Hyväntekeväisyyttä villasukkien merkeissä

Tammikuussa Martat viettivät pari iltaa villasukkia neuloen. Vähän neuloneet kertasivat kantapään teon ja kokeneemmat opettelivat mm. palmikkoneuleen tekoa. Haastetta riitti jokaiselle osallistujalle. Iltojen aikana valmistui monta paria erikokoisia, värisiä ja mallisia sukkia. Mukaan mahtui riemunkirjavaa ja maltillisempaa väriä, pitkää sekä leveää mallia, kuviolla ja ilman, raidallista ja raidatonta jne. Ne jotka eivät päässeet paikalle ahersivat sukkia kotonaan. Sukkia kertyikin kaiken kaikkiaan liki sata paria.

 Tässä osa luomuksista!

Sukat toimitettiin Taysin lasten teho-osastolle lämmittämään pienten ja vähän suurempienkin potilaiden varpaita.

Suuret kiitokset kaikille puikon pyörittäjille!