sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Sienijahdissa

Syyskuinen sunnuntai on hyvä viettää metsässä.  Erityisen hyvä on viettää se marttojen seurassa, seinikori käsivarrella ja ammattitaitoinen opas edellä. Ah, kylläpä oli taas hyvä reissu!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kartalla?

Muutaman martan reipas joukko lähti aurinkoisena alkusyksyn päivänä iltarasteille Hervantaan. Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme valitsemaan 3 kilometrin radan, jolla rasteja oli 9 kpl. Alkuun kartta näytti sillisalaatilta, sillä kenelläkään ei ollut kovin vahvaa suunnistuskokemusta. Hetken tutkiskelun jälkeen tiet, polut ja kivet alkoivat kuitenkin löytää paikkansa, ja lähdimme liikkeelle. Rastit löytyivät melko helposti, vain yhden kohdalla kävelimme epähuomiossa vähän harhaan. Se ei haitannut, sillä aurinko paistoi ja puolukoitakin löytyi matkaevääksi.